Kissa ja panttivangit

Uskomatonta mutta totta, ilkeä kissa piti minua ja lapsia panttivankeina omassa kodissamme. Kamala naukuva ja nariseva katti, joka illan tullen hiipi oven taakse ääntelehtimään, sitten hyppäsi ikkunalaudalle ja tuijotti meitä ikkunan läpi vaativasti suoraan silmiin. Seuraavana iltana tapahtui taas sama juttu, mutta nyt se ovikeikan jälkeen hiipi vielä kyttyrään automme alle odottamaan tilaisuutta loikata sisälle kotiimme läheisestä ovesta.

Luulen, että tämä kissa oli kotoisin vähintään Tylypahkasta, se oli iso, harmaa ja lihava, pelottavan näköinen. Yritin puhua sille kauniisti oven läpi ja rukoilin sitä menemään pois, koska olimme nälkäisiä ja meidän piti lähteä ruokakauppaan. Mutta kissan-rontti ei ottanut kuuleviin korviinsa, vaan jatkoi tasaista maukunaansa, samalla kun me mietimme, miten ja mistä ulko-ovesta voimme yrittää päästä autoon. Ensin piti miettiä oikea taktiikka, jonka johdosta julmat lapset työnsivät minut ulos ovesta selviytymään yksin. Onnistuin kuitenkin ilman raapaisuja ja naarmuja loikkimaan autoon turvaan ja starttasin sen valmiiksi, jolloin lapset ryntäsivät pihan läpi juosten takapenkille ja onneksi ajoissa, sillä nyt kissa hyökkäsi auton viereen, kyttäsi ja tuijotti siinä meitä ja aloitti taas kamalan pelottavan ulinansa. Tämä oli kamalampaa kuin Hitchcockin Linnut - nimi vain oli Kissa.


Koska kotirouvana ollessa voi pottukattilan äärellä tuntea panttivankimaista oloa toisinaan vaikka kissoja ei olisi näkyvissäkään, on sitäkin tärkeämpää hyvittää itselleen kaikki kokemansa pölyn pyyhinnät luovalla tavalla eli shoppailulla. Luulin olleeni paratiisissa, kun tutustuin Dubain Outlet Malliin, jossa oli merkkivaateliikkeitä ja tuotteita paljon halvemmalla kuin oikeissa kaupoissa. Paikka oli siis ehdottomasti tutustumisen arvoinen, vaikka se olikin puitteiltaan hieman vaatimaton. Tästä syystä se ei aivan täysin pystynyt ostoskelun ihanuutta ja kurjuutta täyttämään, sillä puolet ajasta kuluu tavallisesti kahvitteluun, ruokailuun ja ihmisten tuijotteluun eikä ostokassissa saata lopulta olla mitään.


Ihmisiä minulla oli aikaa tuijoitella vieraillessani taas Emirates Hospitalissa. Olin aivan kuin keskellä amerikkalaista sarjaa, kun kymmenet eri kansalaisuutta edustavat ihmiset kulkivat päivystystilassa ristiin rastiin, välillä oli jonkun jalkatuki pöydällä, pyörätuoleja meni sinne tänne, siivooja huiski mopillaan ja lääkärit kävivät hörppimässä kahviautomaatilla kahvia. Olin jälleen onnistunut leikkaamaan veitsellä sormeeni, mutta mikkihiiri-laastari riitti avuksi - nyt sain vain hoitoa pitkään jatkuneeseen flunssaan. Nuhaisuus ja kuumeisuus verottivat myös hieman kotiopiskelujamme, mutta palasimme takaisin ruotuun seiskaluokan kemian merkeissä ja Axelkin taisi tehdä matematiikan kirjan loppuun siinä sivussa. Olen siis itse ollut nyt oppilas, minulle on selitetty atomit ja protonit, puhtaat aineet ja seokset, reaktionopeus ja alkuaineet. Saisinkohan minäkin todistuksen jouluna...