Korma et naan, s'il vous plaît.

Iso lahjakasa oli ilmestynyt joulupäivän aamuna keskelle olohuoneen lattiaa ja siitä sitten riittikin riemua. Tosin yksi paketti oli jätetty jo aattona ovelle ja sieltä putkahti Joulupukki- ja noitarumpu -dvd, jota jouluisin ollaan aina katseltu. Olipa ne tontut ja joulupukki siis meitä hyvin muistaneet ja osanneet mahtavia lahjoja tuoda, josta suurkiitokset myös ahkerille apulaistontuille.



Itse joulun vietto sujui luonnollisesti kesäisissä merkeissä. Kokemus oli eksoottinen aikaisempiin vuosiin verrattuna ja lapsilla oli hiukkasen ikävä kotimaisia jouluhyörinöitä, mutta paperitonttujen killuessa ikkunassa ja joululaulujen soidessa tai kotirouvan niitä autuaasti hoilottaessa oli kotoista joulutunnelmaa selvästi ilmassa.


Joulun kotoisuutta toivat tullessaan myös naapuruston perhe, tosin tällä kertaa suoraan Ranskan maalta. Aikuisten lisäksi myös lapset saivat ikäistänsä ja mieleistä seuraa, kun paikalle ilmestyivät suloinen pieni ranskatar Anna ja bändia Axun kanssa ahkerasti aloitellut Emppu. Joulukinkkujen ollessa kortilla täällä muslimimaassa vaihdettiin jouluateria suosiollisesti herkullisiin intialaisiin ruokiin. Aikuisilla riitti runsaasti höpötettävää ja niin myös lapsilla, joille myös isompien tapaan näyttivät naan-leipä ja mausteinen butter chicken maistuvan. (Terkkuja!! :))


Joulun jälkeen oli suunnitteilla palata lomailun ja ravintoloissa tuhlailun sekä herkuttelun jälkeen arkitouhuihin ja näkkileipään heti tapaninpäivän jälkeen. Näin tehokkaasti olin asiaa suunnitellut, joten koulukirjat oli kaivettu esiin odottamaan tehtävien tekoa aikaisin aamulla Tumpun lähtiessä töihin. Eipä kestänyt kauaakaan, kun hän joutui kuitenkin palaamaan kotiin. Toimisto oli nimittäin suljettu vielä kaksi päivää, joten edessä oli ylimääräisiä vapaapäiviä. Sen siitä saa, kun ei ole kunnon sihteeriä hoitamassa toimiston asioita ja almanakkaa. Asiasta ei voinut kuitenkaan sen luonteesta johtuen itkua alkaa vääntämään, sillä sää oli mitä loistavin rannalla löhöilyyn. Joulu siis jatkui meren äärellä hiekkalinnoja väsätessä ja lahjakirjoja lukien sekä illalla kormien, naanien ja tikka masalan merkeissä. Koulutehtävät ja näkkärit jaksavat aina odottaa muutaman päivän!

Joulukortti

"En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan,
mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan".

Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille!

Näyttelemisen salat

Talvituulen viilentäessä sopivasti iltaa jaskoimme hyvin vaellella Souk-alueella, jossa itse olemme harhailleet aiemmin kulta- ja maustepuolella. Nyt päädyimme tarkoituksen mukaisesti oikeaan osoitteeseen Old Soukiin eli pashmina- ja rantarolexi -osioon. Siellä pääsi tinkimään ja matkalaiset löysivätkin kotiin tuliaisiksi edullisia puuvillaisia vaatteita. Ylitettyämme Greekin abralla pääsivät lapsetkin matkamuistomyymälässä kokeilemaan tinkimisen taitojaan ja hyvin näytti onnistuvan, vaikka aluksi vähän ujostuttikin.


Kotosalla puolestaan elämme uutta Kummeli-kautta ja kuin toisintona omasta hamaasta menneisyydestä ovat ilmoille taas tulleet tutut hahmot kuten potilas Saarinen, Jaakko Parantainen ynnä muut hauskat veikot. Kielenkäyttö ei jaksoissa ole ihan soveliasta nuorimmalle katsojalle eli Ropsulle, joten olemmekin sen johdosta käyneet syvällisiä keskusteluja siitä, millä sanoin näyttelijöitä saa imitoida. Autolla liikuttaessa kuulee nimittäin toisintona kaikki katsotut jaksot, jolloin jopa toivoisi, että lapset olisivat aina hiljaisia ja ujoja. Mutta kun ei.


Koko asian voisi sanoa edenneen jo korkeakulttuuriselle asteelle, sillä Valtsu ohjasi varmoin ottein Axelia ja Santeria oikean näyttelemisen saloihin. Harjoitukset aloitettiin Ibn Batutta Mallin tavaratalon kenkä- ja laukkuosastolla, jossa äideillä oli mielenkiintoisempaa katseltavaa eivätkä he sen vuoksi ehtineet vahtia vilkkaita lapsiaan, joille tietenkin tuli tekemisen puute. Uskoisin etteivät ohi menneet intialaiset ja arabialaiset ymmärtäneet aivan täysin Älykääpiöt -sketsiä ja crocsit polvissa konttaavia älämölyäjiä. Ja onneksi kahviloissakaan ei Potilas Saarisen vaivojen laatua ymmärrä suomen kielen vuoksi monikaan.


Meitä aikuisia hiukkasen nolotti puolestaan oma suomi-pölinämme Grosvenor Housen hississä, jolla nousimme tutustumaan 44:n kerroksen näkymiin Bar 44:ään. Eipä siis ollut ensimmäinen kerta, kun muut vieressä olevat henkilöt, joita emme suomalaisiksi arvanneet, joutuivat nieleskelemään juttujamme ilmeisen huvittuneina. Turistikauden alettua täällä onkin varmasti useita matkailijoita myös Suomesta, mutta sitä en tiedä, mistä meidät tunnisti suomalaisiksi etäältä huuteleva Souk-myyjä, kun eivät mari-kassit, vyölaukut eivätkä tennissukat kuuluneet varusteisiimme. Joku muu suomalaisuus-leima täytyy otsassamme siis olla, liekö se kenties perua aiemmin mainitun tv-sarjan hahmojen käytöstavoista. Vai mitä mieltä olette? Mikähän mahtaa olla oikea vastaus? Kaikkien oikein vastanneiden kesken arvotaan taateleita.

Ja oikea vastaus on tietenkin ...

Kakkuja ja mezejä

Intialaista ravintolaa etsiessämme navigaattori opasti meidät nakkikioskin tapaisen kojun luokse meren rannalle, joten laadukkaamman illallisen toivossa vaihdoimme suunnitelmaa ja päädyimme libanonilaisten herkkujen äärelle Al Qasr -nimiseen ravintolaan. Menun hinta oli meistä turhan korkea, mutta koska oli jo myöhä ja koko yhdeksän hengen poppoollamme ihan kaamea nälkä, niin päätimme kuitenkin jäädä syömään. Kunnon kauppamiehinä kuitenkin tingimme räätälöidyn menun, jolla saimme lähes puolet alkuperäisestä hinnasta pois. Tämän jälkeen olikin hyvä rauhoittua ja alkaa nautiskella meze-pöydän antimista. Kylmänä alkuruokana oli paria sorttia hummusta, munakoisotahnaa, viininlehtikääryleitä, tabboulehia ja kasviksia, lämpimänä alkuruokana libanonilaisia lihapullia, feta-juustopiiraita, kanansiipiä ja mustekalarenkaita sekä pääruokana grillattua kanaa ja jälkkärinä hedelmätarjotin. Pitkästä illallinen maistui mainiolta mukavan seurustelun merkeissä ja loppuhuipennukseksi saimme katsella vielä hohdokasta napatanssiesitystä.


Me aikuiset olimme todella tyytyväisiä ja etenkin kylläisiä illallisen jälkeen ja hymyilimme totesimme, että kylläpä oli onnistunut juttu. Lasten päädyssä pöytää olivat ilmeet olleet vähän nyrpeähköjä koko mainion aterian ajan, joten myöhemmin piti syventyä heidän ajatuksiinsa. Se onnistuikin Janinan matkapäiväkirjan avulla, josta luvan kanssa poimittu teksti valaisi asiaa: "Mentii yhtee ravintolaa, minkä nimi oli Al Qasr . Siel oli tylsää, ootettii varmaa kaks tuntii et tuli pääruoka ja sitä enne tuli varmaa kolme alkuruokaa. Sen jälkee tuli pääruoka ja sen jälkee jälkiruoka. Sillo ko me oltii syömässä jälkiruokaa sinne tuli jotai soittajia, jotka soitti hirvee kovaa ja sit siihe tuli joku napatanssija. Sit tultii serkkujen kotii ja käytii nukkumaa".


Onneksi jälkikasvun illallisen vietto on sujunut toisinaan neniä nyrpistelemättä. Juhlimme Santerin 8-v. synttäreitä toiveen mukaan aasialaisen ruoan merkeissä Wagamamassa. Lapset olivat tyytyväisiä ja puikoilla syömisen mestareita, nuudelit ja riisit katosivat lautaselta parempiin suihin yhtä helposti kuin haarukalla konsanaan. Tällä kertaa lapsilla oli hauskaa erityisesti silloin, kun me aikuiset ryystimme nuudelisoppaa ruokalaput kaulassa (tai ehkä he häpesivät, pitää katsoa onko tästäkin merkintä matkapäiväkirjassa). Tyytyväinen oli myös itse synttärisankari, joka aterian päätteeksi sai kokin luoman extra-annoksen eteensä.


Loman viettoon liittyen herrasmiehen alut ja nuori lady Janina ovat myös nautiskelleet teetä ja virvokkeita 52. kerroksessa Dubaita katsellen, kuten asiaan kuuluu. Meressä on myös puljattu ja shoppailtu sekä nähty muutamia haita (onneksi lasin takaa). Pienet taiteilijat Santeri ja Axel ovat boheemisti kulkeneet joka paikassa pitkät tukat sekaisin ja taskut täynnä kyniä ja paperia, sillä piirtää täytyy saada aina, olipa kyseessä ravintola, merenranta, kauppa tai akvaario.

Synttärihumua eli 69. vuoden lopettajaiset

When I was just a little boy
I asked my mother, What will I be
Will I be handsome, will I be rich
Here's what she said to me

Que Sera, Sera,
Whatever will be, will be
The future's not ours to see
Que Sera, Sera
What will be, will be

When I grew up and fell in love
I asked my sweetheart what lies ahead
Will we have rainbows, day after day
Here's what my sweetheart said

Que Sera, Sera,
Whatever will be, will be
The future's not ours, to see
Que Sera, Sera
What will be, will be

Now I have grandchildren of my own
They ask their pappa, what will I be
Will I be handsome, will I be rich
I tell them tenderly

Que Sera, Sera,
Whatever will be, will be
The future's not ours, to see
Que Sera, Sera
What will be, will be
Que Sera, Sera

Jaguaari- ja bussi-osasto

Princess-teelappusista poimittu sanonta, että "raha ei tee onnelliseksi, mutta itken mieluummin jaguaarissa kuin bussissa" ei juuri sovellu tänne, sillä itkeä voisi hienossa ympäristössä oli rahaa tai ei. Jaguaari-osastoon lukeutuvaan palveluun tottuu yllättävän helposti ja huomaa, ettei taksilla ravintolaan saapuessa tee itse elettäkään auton oven avaamiseksi ja bensa-asemalla antaa kahvipojan juoksuttaa itselleen tuoreet kahvit. Voi voi, kyllä rouvan kelpaa. Mutta bussi-osastoa on sitäkin tarjolla yllin kyllin eli tasapainoa löytyy sopivasti. Lauantai-aamuna saapuvien vieraiden vuoksi suunnittelen suihkussa olon ajastamista munakellon avulla muutamaan minuuttiin/henkilö, että saisimme lämpimän veden riittämään tasaisesti isolle porukalle. Emme nimittäin ole vieläkään saaneet uutta lämminvesivaraajaa toiseen kylppäriin. Näin siis alkaa Seljan perheellä loma heti tiukan säännöstelyn merkeissä.


Jaguaari-osastoon liittyvää shoppailua on pitänyt hillitä, sillä hintataso arkisissa asioissa tuntuu nyt yllättävän korkealta kevääseen verrattuna ja sen vuoksi pitää tehdä vaikeita valintoja siitä, ostaako voi-paketin vai uudet kengät. Nyt kun on muutenkin jonkinlainen talouslama, tuntuvat täällä olevat järjettömän suuret rakennustyöt myös uskomattomilta. Maanpäällinen metro valmistuu kovaa vauhtia, mutta tuleva maailman isoin huvipuisto Dubailand, jonka ohitse juuri ajelimme, on vielä pelkkää kuivaa aavikkoa.


Rahaa täällä saisi todella helposti kulumaan, mutta onneksi jaguaari-tyyppinen lomailu onnistuu kohtuullisesti bussi-tyylillä eli elämyksien kokeminen ilman seteleiden tuhlausta on osoittautunut myös mahdolliseksi. Siitä kokemuksena on ilmainen nähtävyyksien katselu, jota olemme harrastaneet ja lisäksi myös kolunneet läpi lähes kaikki hienot ostoskeskukset. Kiireisen kävelytahdin vuoksi olemme mummin kanssa voineet vain kuolata näyteikkunoita, sillä sisälle rättikauppoihin emme ole ehtineet poiketa. Rahat ovat näin säästyneet miesväen ansiosta. Koska meillä naisilla on kuitenkin sisäänrakennettu tuhlaamisvietti riippumatta siitä, onko kyseessä bussi, jaguaari, lama tai nousukausi, täytyy sitä taltuttaa välillä. Itse ostin alennuksesta kengät, jotka ovat hiukkasen pienet, mutta eipä sillä väliä, koska ne olivat mielestäni sitäkin nätimmät. Varmasti ne viimeistään kymmenen käyttökerran jälkeen ovat sopiviksi venyneet.


Kun nautiskelee jaguaari-osaston palveluista ja miksei siihen voisi lukea myös lämpimän ilmastonkin, on kiva katsella kuvia kotimaasta ja vaikkapa koulukirjoista. Axelin kivasti kuvitetusta ympäristötiedon kirjasta kävimme läpi linnustoa ja ehdin jo ajatella, ettei täällä hienojen ihmisrakennelmien maassa ole läheskään yhtä hienoja lintuja kuin Suomessa. Sen jälkeen sattumalta törmäsimme haikaraan läheisellä lammella ja se olikin upea näky nähdä iso lintu luonnon tilassa. Jouduin siis vähän perumaan ajatuksiani. Rahallisestihan tämä lintujen bongaus oli myös hyvin edullista eli bussi-luokkaan lukeutuvaa, mutta siitä saatu elämys itsessään oli ehdottomasti selvääkin selvempää jaguaaria.

Hiekkamaisemia ja miten ihmeessä ne puut voivat kasvaa aavikolla

Kun aavikkoa katselee suomalaisin silmin, saattaa sen ankeus ja kuivuus aiheuttaa pientä ahdistusta. Kuinka ja miten ihmeessä sellaisissa ääriolosuhteissa voi mikään elää tai kasvaa ja kuinka tällaisessa maailmankolkassa yleensä voi olla rakentunut jotakin yhteiskunnan tapaista. Toisaalta voidaan miettiä Suomea, joka sekin on aika ääripään maailma. Monessa suhteessa nämä kaksi paikkaa siis muistuttavat toisiaan. Suomessa kylmyys on vähän sama kuin täällä kuumuus.


Aavikkoa ja hiekkaa näimme runsaasti matkallamme Abu Dhabiin, jonne vaihteeksi teimme reissun. Katseltuamme kuivaakin kuivempaa tien vierustaa suuntasimme ilolla kohti meren rantaa, jossa sade oli rummuttanut rantahiekan kovaksi ja lasten mielestä se näytti aivan kuin kuun pinnalta. Valokuvaajana aiemminkin kunnostautunut Valtsu nappasi asiasta todisteen eli nyt on kävelty melkein kuussa:


Pohdiskeltuamme kuivan elämän ihmeellisyyttä ensin päissämme (tämä on monimerkityksellinen lause, jonka tulkinta riippuu lukijan mielikuvituksesta) päätimme suunnata mummin ja papan lomareissun kunniaksi ihka oikeaan Dubain museoon ja tutustua asiaan tarkemmin. Kuumuudessa elämisen nikseistä saimme siellä lisää valaistusta ja samalla selvisi, että asutusta täällä on ollut jo todella, todella kauan.


Museossa kerrottiin myös aikoinaan työskennelleistä helmenkalastajista, jotka köysi, kori, simpukasta tehty nenäklipsu ja nahkaiset sormisuojat työvälineinään tekivät syviä kolmen minuutin sukelluksia jopa 50 kertaa päivässä. Aika uskomatonta ja rankaa työtä ja tietenkään itse sukeltaja ei helmillä rikastunut, vaan kauppiaat käärivät voitot taskuihinsa.



Kuivuudesta ja aavikkomaisuudesta ei tarvitse onneksi liikaa ahdistua, sillä istutettujen kukkien loisto on täällä parhaillaan upeimmillaan ja palmut näyttävät kukoistavan. Vetensä ne saavat muiden puiden ja kasvien ohella maan pinnalla kiemurtelevista vesiletkuista. Kuitenkin jos hiekka alkaa ahdistaa, voi mennä meren äärelle nautiskelemaan raikkaista tuulista. Vedenalaista maailmaa voi puolestaan ihmetellä uudessa The Dubai Mallissa mitä parhaimmalla tavalla, kun jättiläisrauskut liitelevät rauhaisesti kuin linnut jättisuuressa 10 miljoonan litran akvaariossa 20.000 muun kalan joukossa.

Voi ei, täällähän sataa

Parin päivän sade sekoitti liikennettä ja lammikoita oli kertynyt kohtiin, joista vesi ei millään päässyt virtaamaan pois. Pyykitkään eivät enää kuivuneet pihalla tuttuun tapaan muutamassa tunnissa, vaan nyt siihen meni pari päivää ja sen lisäksi ne välillä kastuessaan olivat melko hiekkaisia ja rapaisia. Laiskana kotirouvana en jaksanut tuoda vaatteita sisälle kuivumaan, vaan luotin auringon joskus ilmestyvän taas. Sade kyllä virkisti ja viilensi säätä, mutta sitten jostain kumman syystä huomasi koko ajan toivovansa, että tulisipa nyt aurinko jo esille. Olin ihan huolissani, kun sateen aikana tuntui kammottavan kylmältä ja vieraitakin on juuri tulossa pariksi viikoksi. Suomen sateisen kesän jälkeen ei lomalle ole kiva tulla samanlaiseen vesikeliin.


Kun luulin jo, että sateet ovat taakse jäänyttä elämää, niin varsin kaunista päivää seurasi yöllä mahtava salamointi ja myrsky ja samanaikaisesti, kun kone Suomesta oli saapumassa. Rakennukset eivät taida täällä olla kovin vesitiiviitä, sillä yläkerran lastenhuoneen lattialla legojen joukossa lainehti vesi ja sama juttu oli myös alakerrassa, jossa eteisessä oli lammikoita ja olohuoneen pehmeä matto oli imaissut myös kunnolla vettä. Näky ei ollut läheskään niin idyllinen, kuin muutama päivä sitten Radisson SAS:n ravintolassa, jossa myös sateen vuoksi vesi lirisi katon läpi. Sitä oli kaunis katsella, kun vesi, valot ja lasiseinä saivat aikaan kauniita heijastuksia - aivan siis kuin olisi asiaan kuulunut niin ollakin.

Tiedoksi tuleville vieraillemmekin tämä säiden vaihtelu näin talvikautena, yllätyshän tämä on ollut itsellemmekin, kun aurinkoa olemme pääasiassa vain nähneet. Jospa ne sateet kuitenkin menisivät pian ohi ja jos eivät, niin sateenvarjoa en lähtisi tänne asti roudaamaan. Niitä on myynnissä myös täällä, sillä ne toimivat hyvin päivänvarjona kuumana aikana. Gulfnewsista voi loman lähestyessä seurata säätiedotuksia, niin tietää ottaako lopulta mukaansa villa- vai uimahousut :). Jos ei osaa päättää, niin mukaan kannattaa ottaa ainakin pipo, sillä siitähän saa näppärästi viriteltyä ne hauskat uikkarit Loma-elokuvan tyyliin.

Tanssia merellä

Pääsimme Tuomon työpaikan vetäytymisen merkeissä koko perhe merelle, jossa teimme päivällis-risteilyn katamaraanilla. Pojilla riitti muiden lapsimatkustajien tapaan tekemistä, sillä ympäröivissä maisemissa Atlantis-hotellin lähellä riitti katseltavaa. Katamaraanin ponttonien päälle oli vedetty trampoliini, jossa sai pomppia ja ottaa aurinkoa. Siellä sitten vaan nautiskeltiin, kun kolkon näköiset körmyt, kuin suoraan Miami Vicesta, hoitivat paattia ja grillailivat.


Ennen päivällistä saimme ihailla salsa-tanssia muutaman ammattilaisen johdolla ja kuinka ollakaan, yleisöäkin vedettiin esityksen päätteeksi mukaan salsan oppeihin. Monet tietysti vastustelivat, mutta minä taisin reippaana rynnätä lähes ensimmäisenä kapealle käytävälle jorailemaan, kun kerran ohjelmaa oli järjestetty. Ja sujuihan se heiluminen siellä ja salsaa tuli opittua.


Nautimme arabialais-tyyppisen päivällisen ankkurissa lähellä Marina Walkia noin kolme sadan metrin päässä rannasta. Joku uimari oli uskaltautunut katamaraanille asti pulikoimaan, mutta kun vuorossa oli jälleen viihdytystä moottoriveneajelun merkeissä, huuteli kuski uimarille varoituksia aallokosta. Reipas uimari ei asiasta paljon piitannut, mutta olisi kannattanut, koska hän sai toisen samanlaisen moottoriveneen perässä vedettävästä donitsista melkein päähänsä.


Illan hämärtyessä ja auringon laskiessa kun kaikki olivat syöneet ja moottoriveneilleet, olisi porukka varmasti nukahtanut raikkaassa merituulessa pelkästä väsymyksestä, joten volyymit laitettiin täysille ja niin saatiin kuulla kunnon disco-jytää keskellä merta. Sitä innostui jammailemaan Tuomon intialainen työkaveri Jameel, joka kertoili samalla hauskasti tulevasta avioliitostaan. Tämä muslimien kesken solmittava avioliitto pohjautuu niin sulhasen ja kuin morsiamenkin tuttavien ja kavereiden etsintätuloksiin ja heidän antamiinsa suosituksiin ja sillä tavoin pariskunta on toisensa löytänyt. Sulhanen vaikutti tyytyväiseltä eikä ollut paniikissa, vaikka hän ole koskaan edes nähnyt tulevaa morsiantaan. Toisaalta morsian on kymmenen vuotta nuorempi, joten edes kuvakaan ei ole sen johdosta välttämätön :)


Pian huomasin myös oman pääni heiluvan musan tahdissa eikä siinä auttanut muu kuin siirtyä salsan rytmeistä kunnon discoiluun taas samalle kapealle käytävälle, kun tanssijalkaa niin kauheasti kolotti. Valtsu suostui onneksi kaveriksi ja muukin paikalla ollut nuoriso tanssi siellä täällä kantta toisten pomppiessa trampalla. Ja kaikilla oli niin mukavaa - myös koko muulla porukalla, joilla suu vetäytyi nauruun nykiviä ja hytkyviä tanssikuvioitamme katsellessaan.

Kaikenkokoisia harmeja

Siemaillessamme lounaan jälkkärikahveja katselimme ravintolan taulutelkkaria ja näimme vastakohtana todella ikäviä uutisia Mumbaista. Tuomon alustavasti suunniteltu koulutusmatka Intiaan jää harmillisesti toteutumatta, jos meno jatkuu samanlaisena. Hän kertoi, että firman Mumbaissa sijaitseva toimipiste on myös tapahtuneen vuoksi suljettu.


Onneksi täällä on kuitenkin rauhallista ja kesäistä, kärpäset pörräävät ja arkiset toimet kotikouluineen jatkuvat. Axelin tehdessä äidinkielen tekstausharjoituksia hitaasti ja perusteellisesti huomasin, että teroitin lyijykyniä hänelle valmiiksi. Tämän palvelun hän otti prinssimäisesti vastaan ilman huomautuksia, kunnes tajusin kysyä, että käykö opettaja koulussa teroittamassa kaikkien oppilaiden kynät vuoron perään. Ei kuulemma käy ja näin tätä palvelua kotikoulussakin supistetaan. Kasvitiede jatkuu, paprika kasvaa ja voi hyvin. Axel on kastellut sitä ahkerasti ja välillä se on saanut jopa vichyä. Seuraavaksi on vuorossa mullan vaihto.



Katkennut puu kotikadullamme taitaa olla entinen kalu eikä siihen enää auta vichyt eikä mullan vaihdot. Samalla se toimii varoittavana esimerkkinä autoilusta. Onneksi tällä kertaa oli mukana onni onnettomuudessa eikä hidasteluni vuoksi takaani kaahannut auto törmännyt meihin vaan kolhi puun nurin. Parempi siis muutama ruttu naapurin miehen bemarissa kuin muualla. Meikä-madame oli kyllä hieman järkyttynyt, varsinkin kun selvisi, että tilanteen toinen osapuoli oli sattumalta Tuomon asiakas. Paras keino asian hoitamiseksi olikin itse vetäytyä sisälle tuhlaamaan nenäliinoja ja antaa miesten selvittää käytännön jutut. Yhteiskunta näillä alueilla pitää miehiä muutenkin parempina ja järkevämpinä olentoina, joten tämä järjestely tyydytti varmasti kaikkia.


Miesten hoitaessa autoasiaa päätin suunnata huomioni pienempiin naisellisiin harmeihin unohtaakseni isommat kurjuudet. Niistä ensimmäisenä tuli mieleeni auringon vaikutus kasvoihin, joka ei aina ole niin edullinen. Yllättäen olen hieman ruskettunut, mutta valitettavasti en aivan yhtä kauniilla tavalla kuin tasaisen värin saaneet lapset. Värivoide, jos sitä nyt täällä joskus laittaa, on käynyt liian vaaleaksi ja kasvoni myös kaipaisivat kiivaasti syväpuhdistusta. Jouduin tilannetta korjatakseni viimeksi aamulla pyykinpesun lomassa töhrimään naamaani liimamaista kalvonaamiota, jonka nähdessään lapset aina kauhistuvat. Mutta kuten oli puhetta naisten kanssa täällä, mitä hullua emme kauneuden eteen tekisi, vaikka se vaatisi hieman järeämpiäkin otteita joskus, kuten laikkaa ja mutavelliä.

Lunta ja hiekkaa

Suomesta saatujen terveisten mukaan on lumikolille ollut jo rutkasti käyttöä, kun viime talvena kaivattu lumi on tullut takaisin kaksin verroin. Koska Suomen kodin lumien kolaaminen kuten ei kukkien kastelukaan täältä käsin onnistu, lähetän tässä jo puolivälin SUURKIITOKSET asianhoitajille, Miss K:lle ja Jompalle. Ajattelemme lähimmäisen hyväksi tekemäänne työpanosta erityisesti silloin, kun siemailemme jääkahveja uima-altaan reunalla ;)



Luksuksen reunoilla eläminen on joskus rankkaa, kun ei pääse itse sellaiseen osallistumaan. Jäi vähän kaivelemaan, kun emme nähneet Palmusaarilla olevassa Atlantiksessa vietetyn Grand Openingin ilotulitusta. Samana iltana meitä kyydinneellä nais-taksikuskilla oli lupalappu kyseiselle alueelle, jonne kuuleman mukaan oli keskiyön hetkinä mahdotonta päästä, kun kutsuvieraat (Kylli-täti ja liuta kuuluisia näyttelijöitä) valloittivat koko komeuden. Katselimme siis nöyrästi ilotulituksen seuraavana päivänä Youtubesta, josta sitä voivat kaikki ihailla.



Arkisen puuhastelun ja siivouksen osalta asiat näyttävät kuitenkin valoisammilta. Hyvän siivoojan löytämiseksi muutaman kerran jo toivoni menettäneenä olen saanut meille näpsäkän, napakan ja hyvää englantia puhuvan nuoren naisen, joka on todennäköisesti Intiasta päin kotoisin. Siivoojan käyminen ei tarkoita, ettenkö itse heiluisi harjan varressa vähän väliä. Hiekkapölyä tulee paljon ja minuutin päästä siivoamisesta valkoiset laattalattiat ovat täynnä lasten tummia jalanjälkiä, jos he ovat olleet pihalla peuhaamassa. Tänään näimme joitakin tuulen nostattamia hiekkapilviä ulkona ja ne etenivät kuin sumu. Valtsu mietti heti, että mitäs ihmeen hermokaasua täällä lentelee. Hiekkaa se onneksi vain oli.



Siivoojan siivotessa taloa on hyvää aikaa hoitaa päivittäisiä ruokaostoksia. Autoilureittini ovat hieman laajentuneet, joten nyt pääsen jo lähikaupoista laajemmalle alueelle autoillen ja joten kuten omin avuin. Olen kuitenkin karvaasti saanut kokea, että liikenteessä ei saa hidastella taajamavauhtia edes kotikadulla. Siitä voi seurata muuten suurta harmia, esimerkiksi naapurin edessä olevan jakarandan katkeaminen.

Joulun odotusta

Mummien kanssa Dubain ostostarjontaa tutkittuamme huomasimme, että jouluiset koristeet olivat täyttäneet kauppojen hyllyt. Ilman joulupuutakaan ei tarvitse tänä vuonna täällä jäädä, sillä tekokuusia oli hyvin saatavilla ja paras niistä oli vaaleanpunainen kiiltävä kuusi. Auringon porottaessa voi joulutunnelmasta olla hankala saada kiinni, mutta siitä huolimatta ensimmäiset lahjat tulivat joulupukin avuksi jo ostettua ja ne on tarkoitus lähettää eteenpäin Suomeen mummien mukana.


Axel ja Roobert olivat leluosastolla huolissaan siitä, kuinka joulupukki voi löytää tänne Dubaihin ja vielä osata tuoda juuri heidän toivomansa kauko-ohjattavan Nikko-auton. Tämän vuoksi he ottivat autolaatikosta mitat, jotta osaisivat kirjeessään kertoa joulupukille, mitä tiettyä pakettia he suuresta valikoimasta erityisesti toivovat. Axel teki myös kartan, jossa näkyy selvästi Dubain lentokenttä, kotimme ja ostoskeskus, jossa auto on myynnissä. Ei pitäisi siis pukin pahemmin ostos- ja lahjamatkalla eksyillä, sillä ohjeet ovat erinomaiset.



Joulukuvia taiteillessaan Axel piirsi vaihteeksi tummaihoisen joulupukin. Lapsetkin ovat näin huomanneet, että meitä ihmisiä on joka lähtöön ja erivärisiä. Näin monikulttuurisuuden avulla on hyvä kasvaa suvaitsevaisuuteen. Sitä samaa suvaitsevaisuutta toivoivat mummitkin pulahdettuaan vahingossa asuinalueellamme olevan hienon villan yksityisaltaaseen, mutta omistaja ei ollut ihan yhtä innostunut asiasta, vaikka kuulemma kohtelias oli ollutkin. Oikea allas löytyi lopulta ja sekin kelpasi hyvin lomanviettoon.



Nuorekkaat mummit pysyivät hyvin lomailun menossa ja meiningissä mukana. Tutustuimme moniin paikkoihin ja kävimme tietysti testaamassa meriveden lämpötilaakin, joka oli vielä mukavan lämmintä. Hiekassa löhöillessämme ja jouluiset kynttilänpolttamiset mielessä Valtsu päätti rakentaa tulivuoren, jonka piti tietysti savuta isompien vuorten tapaan. Moni grillasi puistoissa, mutta meillä oli ihan omassa grillailussa taatelipalmun lehtiä ja sanomalehden palasia. Muuta grillailua emme kesäisestä säästä huolimatta juuri tehneetkään, mutta useana iltana päädyimme eksoottisten herkkujen äärelle, koska kotoista perunalaatikkoahan voi tehdä loman jälkeen Suomessa. Näin myös pottuja keittävälle kotirouvalle mummien lomailu oli samalla omaa lomailua ja erityisesti tiskauksen osalta.



Pihapuskaan hommatut jouluvalot ja tuliaisiksi saadut suomalaiset joululiinat muistuttavat joulun lähestymisestä ja luovat oikeaa tunnelmaa. Vielä erikoisemman tunnelman tarjoaa talossamme oleva vesiaihe. Se on tosin tullut pyytämättä ja toivomatta. Yläkerran vessan katon läpi on lotissut pari vuorokautta ilmastointilaitteesta tippuva vesi ja se on rämäyttänyt kipsikattoa niin, että voimme tiirailla helposti jo talon rakenteisiin. Toivomme kovasti, että paikalle hälytetyt huoltomiehet eivät olisi kiireettömissä joulufiiliksissä, vaan auttaisivat meitä viimeistään viikon sisällä, ennen kuin koko loppu kattokin romahtaa.

Äiti, tämän vitsin säkin tajuat

Abu Dhabissa ollut Barbican Turbo autonäyttely kiinnosti miesväkeä sen verran, että lähdimme koko poppoo sinne katsastamaan tuunattuja autoja. Pojat olivat näyttelystä innoissaan, vaikka tuunaus ei täällä olekaan ilmeisesti vielä kovin kehittynyttä. Kulta- ja hopeamaalia oli läträtty oikein olan takaa ja lopputulos oli monesti naisen silmin katsottuna mennyt vähän överiksi. Paras oli kuitenkin se auto, jonka moottorin jokainen pulikka ja palikka oli havainnollisesti värjätty erilaisin kuultovärein. Ei siis tietoakaan rasvaisesta ja pölyisestä johto- ja putkikasasta.


Modernin ja ison Abu Dhabin National Exhibition Centren ulkoareenalla olleen driftauksen jälkeen korvat olivat sen verran lukossa, että oli mukava lähteä auringon laskeutuessa kotimatkalle ja kuunnella autossa rentouttavaa musiikkia. Rauhaisaa iltaista maisemaa kaunisti jättikokoinen Sheikh Zayedin moskeija, joka lienee yksi maailman suurimpia. Samalla toivoimme, että voisimme tarjota myös rauhallisia ja rentouttavia lomailuhetkiä yöllä Finnairin koneella saapuville mummeille. Valitettavasti kadullamme ajelee yöllä yhtenään jonkinlaisia harrastelija-driftailijoita, jotka jarrut kirskuen joutuvat hidastamaan kulkuaan, tietenkin juuri makuuhuoneemme ikkunan kohdalla olevan hidasteen vuoksi (prrr- iiiii- prrrr!). Korvatulppia on onneksi kaapissa iso kasa.


Aamulla mummit olivat asettuneet jo taloksi ja aamupala oli hyvinkin Suomi-painotteinen: Fazerin sinistä, ruisleipää ja salmiakkia. Lomailu alkoi lisäksi nauttimalla auringosta, mutta jostain syystä altailla ollessamme saimme tuntea myös jonkinlaisen myrskyisän tuulen. Suomen kone toi siis mukanaan sadepilven iloksemme. Itse olin todistamassa pienoista sadetta toista kertaa täällä olon aikana, viimeksi tuli pisaroita maaliskuussa.


Nyt on mukavaa, kun on talossa naisenergiaa tasapainottamassa miesten ylivaltaa :)
Valtsu voi myös kertoilla lukuisia vitsejään ja testata naisten älykkyyttä juttuihinsa tasapuolisesti koko viikon. Siitä tuo otsikkokin, kun onhan se niin imarteleva aloitus aina kun alkaa jotakin kertomaan, juu juu. Nyt on minulla onneksi taustatukea täällä.


P.S. Kyllä kauneus- ja terveysmessut muuten ovat omassa tuunauslajissaan kivemmat kuin peltilehmien vastaavat :-)

Kissa ja panttivangit

Uskomatonta mutta totta, ilkeä kissa piti minua ja lapsia panttivankeina omassa kodissamme. Kamala naukuva ja nariseva katti, joka illan tullen hiipi oven taakse ääntelehtimään, sitten hyppäsi ikkunalaudalle ja tuijotti meitä ikkunan läpi vaativasti suoraan silmiin. Seuraavana iltana tapahtui taas sama juttu, mutta nyt se ovikeikan jälkeen hiipi vielä kyttyrään automme alle odottamaan tilaisuutta loikata sisälle kotiimme läheisestä ovesta.

Luulen, että tämä kissa oli kotoisin vähintään Tylypahkasta, se oli iso, harmaa ja lihava, pelottavan näköinen. Yritin puhua sille kauniisti oven läpi ja rukoilin sitä menemään pois, koska olimme nälkäisiä ja meidän piti lähteä ruokakauppaan. Mutta kissan-rontti ei ottanut kuuleviin korviinsa, vaan jatkoi tasaista maukunaansa, samalla kun me mietimme, miten ja mistä ulko-ovesta voimme yrittää päästä autoon. Ensin piti miettiä oikea taktiikka, jonka johdosta julmat lapset työnsivät minut ulos ovesta selviytymään yksin. Onnistuin kuitenkin ilman raapaisuja ja naarmuja loikkimaan autoon turvaan ja starttasin sen valmiiksi, jolloin lapset ryntäsivät pihan läpi juosten takapenkille ja onneksi ajoissa, sillä nyt kissa hyökkäsi auton viereen, kyttäsi ja tuijotti siinä meitä ja aloitti taas kamalan pelottavan ulinansa. Tämä oli kamalampaa kuin Hitchcockin Linnut - nimi vain oli Kissa.


Koska kotirouvana ollessa voi pottukattilan äärellä tuntea panttivankimaista oloa toisinaan vaikka kissoja ei olisi näkyvissäkään, on sitäkin tärkeämpää hyvittää itselleen kaikki kokemansa pölyn pyyhinnät luovalla tavalla eli shoppailulla. Luulin olleeni paratiisissa, kun tutustuin Dubain Outlet Malliin, jossa oli merkkivaateliikkeitä ja tuotteita paljon halvemmalla kuin oikeissa kaupoissa. Paikka oli siis ehdottomasti tutustumisen arvoinen, vaikka se olikin puitteiltaan hieman vaatimaton. Tästä syystä se ei aivan täysin pystynyt ostoskelun ihanuutta ja kurjuutta täyttämään, sillä puolet ajasta kuluu tavallisesti kahvitteluun, ruokailuun ja ihmisten tuijotteluun eikä ostokassissa saata lopulta olla mitään.


Ihmisiä minulla oli aikaa tuijoitella vieraillessani taas Emirates Hospitalissa. Olin aivan kuin keskellä amerikkalaista sarjaa, kun kymmenet eri kansalaisuutta edustavat ihmiset kulkivat päivystystilassa ristiin rastiin, välillä oli jonkun jalkatuki pöydällä, pyörätuoleja meni sinne tänne, siivooja huiski mopillaan ja lääkärit kävivät hörppimässä kahviautomaatilla kahvia. Olin jälleen onnistunut leikkaamaan veitsellä sormeeni, mutta mikkihiiri-laastari riitti avuksi - nyt sain vain hoitoa pitkään jatkuneeseen flunssaan. Nuhaisuus ja kuumeisuus verottivat myös hieman kotiopiskelujamme, mutta palasimme takaisin ruotuun seiskaluokan kemian merkeissä ja Axelkin taisi tehdä matematiikan kirjan loppuun siinä sivussa. Olen siis itse ollut nyt oppilas, minulle on selitetty atomit ja protonit, puhtaat aineet ja seokset, reaktionopeus ja alkuaineet. Saisinkohan minäkin todistuksen jouluna...

Aasinsiltoja ilman kuvia

"Hi, is boss home? When boss coming?" Boss pääsee töistä kuuden aikaan, tulen sitten kertomaan. Naapurin mies, jonka mukaan aviomiehestä voi käyttää nimitystä boss, on kotoisin Intiasta. Hän toimii arabi-isäntänsä kaupunkiasunnon talonvahtina ja asuntoa käyttävät pääasiallisesti isännän opiskelijapojat, jotka käyvät kerran pari kuukaudessa kääntymässä talossa. Varsinaiselta ammatiltaan naapuri on ollut isäntänsä autonkuljettajana kahdeksan vuotta, joista muutaman vuoden myös Moskovassa. Sitä vastoin Dubaissa hän ei voi olla oikeasti autonkuljettaja, sillä hänellä ei ole täällä ajokorttia. Polkupyörä hänellä kuitenkin on.

Naapurin miehen kaverin kaveri omistaa autokorjaamon. Tämän myös intialaisen, hyvää englantia puhuvan herran verstas sijaitsee Jebel Alin teollisuusalueella isossa hallissa. Hänen kertomansa mukaan aiempi verstas toisaalla pantiin maan tasalle ja näin hän joutui muuttamaan nykyiseen paikkaansa, jonka vuokra on 12-kertainen edelliseen verrattuna eli kuukauden vuokra on sama kuin edellisen vuosivuokra. Liiketoiminta on kuulemma muuttunut melko vaikeaksi. Myös tämä korjaaja on ajokortiton, joten annoimme hänelle autoa hakiessa kyydin pois verstaalta hänen mennessään hoitamaan asioita. Kuten Kirkkonummellakin, olemme täälläkin siis joutuneet kääntymään toisen automme osalta useammin kuin kerran autotohtorin puoleen, viimeksi ilmastointilaitevian vuoksi, mutta aiemmin emme ole kuskanneet korjaajaa, vaan päin vastoin.

Autolla kuskaamista tarvitsivat kipeästi myös siivousfirman kaksi aasialaista naista. Kahden tunnin siivousurakan piti alkaa meillä sovitusti klo 10.00, mutta kyytivaikeuksien vuoksi he myöhästyivät parilla tunnilla. Lähdettyäni kohteliaasti pois jaloksista ja palattuani kotiin reilusti myöhemmin istuskelivat tytöt vielä oven edessä, kyytiä odottelemassa. He olivat halunneet aikansa kuluksi ilmeisesti siivoilla puoli tuntia sovittua aikaa kauemmin, joten maksoin heille kiltisti lisää, koska pöydälle jättämäni rahat eivät riittäneet maksuun. Oltuani siivotussa kodissa noin 1,5 tuntia ihmettelin, että mitä ihme kikatusta ulkoa kuului - kurkkasin ikkunasta ja siellähän tytsyt vielä istuskelivat ovemme edessä autokyytiä odottamassa. Aikataulut taisivat olla heillä pahemman kerran sekaisin, mutta pirteinä ja kärsivällisinä he kuitenkin odottelivat, tosin kuin minä silittämättömän pyykkivuoren kanssa sisällä, jonka hoitamisen olisin toivonut sisältyneen yhteensä viiden tunnin siivousurakkaan.

Aikataulut pettävät ja tunnit kuluvat tuskastuttavan hitaasti todellakin silloin, jos joutuu vahingossa loputtomalta tuntuvaan ruuhkaan. Eräänä iltana pikaiseksi tarkoitettu automatka muuttui sellaiseksi. Normaalitilanteessa minuutissa ajettava tienpätkä IbnBatutta Mallin vieressä muuttui tunnin jonotukseksi. En tiedä, mitä muut jonottivat, mutta me jonotimme "alkoon" ostamaan punaviiniä päivällispöytään. Koska jonossa madeltuamme huomasimme, että emme ostoksille ehdi ja emme voi muuta kuin jonottaa, päätimme keksiä uuden jonotuskohteen, jota ei ollut siinä vaiheessa lainkaan vaikea päättää. Aloimme siis jonottaa kotiruoan sijaan päivälliselle thai-ravintolaan. Viereisessä autossa ollut vauveli vilkutteli meille, samalla pomppien kuskin paikalla olevan äitinsä sylissä. Hän ei ottanut turhaa stressiä jonottamisesta, vaan se hänestä se näkyi olevan ihan nasta homma.

Stressiä ja hermojen kiristymistä voivat aiheuttaa ruuhkat, mutta myös auton parkkeeraaminen täyteen ahdatulle parkkipaikalle. Olen huomioinut, että maailmassa on muitakin naisia lisäkseni, joille ison auton vääntäminen parkkiruutuun tuottaa suunnattomia vaikeuksia. Tuskastuneena ja huolellista kuskia leikkien yritän säästää automme maalipintaa parkkeeraamalla sen siten, etteivät viereiset autot läimi oviaan niin, että oma kärrymme olisi lommoilla. Ajettuani erään kerran muka oivallisesti ruutuun huomasin olevani niin lähellä viereistä autoa, että juuri parahiksi saapuneen (mies)kuskin piti kiivetä omalle paikalleen pelkääjän paikan ovesta, kun ei olisi muuten autoonsa sisälle päässyt. Onneksi isot aurinkolasit peittivät puolet punaisesta naamastani. Yritän tosin olla sen verran järkevä ja ajoittaa ajelut ja parkkeeraamiset hiljaisempiin aikoihin, jolloin vältyn muiden samanlaisten naiskuskien kanssa aiheuttamalta parkkipaikkakaaokselta. Joskus se on vaan niin vaikea muistaa, mihin suuntaan sitä rattia pitää pyörittää, että auton saa hinkattua parkkiin haluamallaan tavalla. Paaaljon vaikeampaa kuin Suomessa omalla autolla, johon muutama naarmu sinne tai tänne ei olisi niin vakavaa.

Olen huomannut, että aurinkolasien himmentäessä maailmaa voivat pienitehoiset silmälasit sitä puolestaan kirkastaa tässä iässä. Kun näöntarkkuus on aiemmin ollut hyvä, voisi laseja käyttää vaikka lukiessa, jota pitäisi tehdä aina vaan kun ehtii. Nytkin hyllyssä pölyyntyy muutama tenttikirja, jotka tuntuvat magneetin lailla menevät aina mahdollisimman kauas ja aiheuttavan jopa siitä johtuen sivuoireita, kuten siivousta tai muuta tärkeämpää tekemistä, kuten blogin kirjoittelua. Lasken usein tunteja tehtävien palautukseen ja valmistaudun henkisesti siihen, että joskus kirja on oltava kädessä ja sen nariseva kansilehti on hitaasti aukaistava ja sen jälkeen toljotettava sisällysluetteloa ja kauhisteltava siinä mainittuja sivumääriä. Sitten voi miettiä oikomistapoja ja missä järjestyksessä saa asiat nopeimmin luettua, lukisiko siis alusta loppuun vai lopusta alkuun. Kun puolet lasketusta tuntimäärärstä on kulunut, tajuaa sitä, että viimein on kai tartuttava läppäriin ja käytävä näpyttelemään. Onneksi olemme täällä aikaamme edellä. Minulla on sentään kaksi tuntia armonaikaa eli palautuspäivänä tehtävän jättö klo 23.59 Suomen aikaa on täällä klo 01:59. Ne ihanat kaksi tuntia. Mietin vain, olenko ainut tätä lajia vai tekevätkö kaikki tehtävänsä aina ajoissa?

Rähjäiset ja loistokkaat maisemat

Teimme pienen päiväretken ja se suuntautui kohti Ras al Khaimahia eli Dubaista koilliseen olevaan Emiraattiin. Näkymät olivat melko tasaiset eli moottoritien toisella puolen hiekka-aavikkoa ja toisella merta. Maisema vähän vaihtui, kun näimme pienen porukallisen miehiä kävelemässä kantamustensa kanssa keskellä tietä, ilmeisesti jostakin kyydistä jääneinä. Suunnittelin, että olisin voinut heittää limupullon ikkunasta heidän ilokseen kuumaan säähän, kunnes joku autossamme sanoi, että ottaisinko minä autosta heitetyn limupullon vastaan...no en tietenkään! Mutta kun...
Retken aikana näimme vähän rähjäisempää seutua, kuin mihin täällä olemme tottuneet. Pieniä kauppoja ränsistyneissä kylissä ja ravintoloita, joihin ei ruokamyrkytyksen pelossa uskaltaisi mennä. Kuumaa ja hiljaista, ei mitenkään niin loistokasta kuin Dubaissa. Mutta Ras al Khaimah oli lopulta positiivinen yllätys, suhteellisen siisti pienehkö kaupunki (250 tuhatta asukasta) ja turisteja käveli myös siellä täällä.


Lapset eivät nähtävyyksiä niin innolla katso ja tunnetusti etupenkkiläisten maisemien tiirailu ei samassa määrin takapenkkiläisiä innosta. Ruuhkien tai muuten pitkien matkojen aikana nykyajan tietokoneriippuvaiset lapset voivat katsella leffaa tai pelata, joten nytkin olimme lastanneet retkelle mukaan läppäreitä useamman kappaleen verran. Niistä olikin oikeasti hyötyä tällä kertaa, sillä eteen tuli pieni pikaisesti hoidettava työasia. Mikäs siinä, langaton nettiyhteys toimi loistavasti meren äärellä ja palmut huojuivat pienoisessa tuulessa - ei siis lainkaan hullummat työmaisemat.


Retkeltä oli mukava lähteä paluumatkalle, sillä hiljaisten kylien keskellä aloimme kummasti kaivata Dubain sykettä ja illan pimeydessä valoissa loistavien pilvenpiirtäjien silhuettia. Se jos mikä on mukavaa katseltavaa. Mukavaa oli myös katsella näkymiä vasta avatun Harbour-hotellin 55. kerroksen Observatory-ravintolasta päiväsaikaan. Pääsimme lasten kanssa sinne visiitille hieman kuin "siivellä" tarkastelemaan kokoustiloja eikä maisemissa ollut todellakaan valittamista. Edessä avautui mereen rakennetut palmusaaret upeana näkymänä, uusi Atlantis-hotelli ja vielä kauempana siinsi rakenteilla oleva The World-saariryhmä. Tällä kertaa eivät lapset kyselleet läppäreitään, heillekin riittivät nämä aidot ihmeet. The Worldistähän voisi muuten käydä ostamassa vaikka työporukan kesänviettopaikaksi Suomen, jos sellainen yleensä on myytävänä eikä joku ketale ole sitä ehtinyt jo varata :-)