Korma et naan, s'il vous plaît.

Iso lahjakasa oli ilmestynyt joulupäivän aamuna keskelle olohuoneen lattiaa ja siitä sitten riittikin riemua. Tosin yksi paketti oli jätetty jo aattona ovelle ja sieltä putkahti Joulupukki- ja noitarumpu -dvd, jota jouluisin ollaan aina katseltu. Olipa ne tontut ja joulupukki siis meitä hyvin muistaneet ja osanneet mahtavia lahjoja tuoda, josta suurkiitokset myös ahkerille apulaistontuille.



Itse joulun vietto sujui luonnollisesti kesäisissä merkeissä. Kokemus oli eksoottinen aikaisempiin vuosiin verrattuna ja lapsilla oli hiukkasen ikävä kotimaisia jouluhyörinöitä, mutta paperitonttujen killuessa ikkunassa ja joululaulujen soidessa tai kotirouvan niitä autuaasti hoilottaessa oli kotoista joulutunnelmaa selvästi ilmassa.


Joulun kotoisuutta toivat tullessaan myös naapuruston perhe, tosin tällä kertaa suoraan Ranskan maalta. Aikuisten lisäksi myös lapset saivat ikäistänsä ja mieleistä seuraa, kun paikalle ilmestyivät suloinen pieni ranskatar Anna ja bändia Axun kanssa ahkerasti aloitellut Emppu. Joulukinkkujen ollessa kortilla täällä muslimimaassa vaihdettiin jouluateria suosiollisesti herkullisiin intialaisiin ruokiin. Aikuisilla riitti runsaasti höpötettävää ja niin myös lapsilla, joille myös isompien tapaan näyttivät naan-leipä ja mausteinen butter chicken maistuvan. (Terkkuja!! :))


Joulun jälkeen oli suunnitteilla palata lomailun ja ravintoloissa tuhlailun sekä herkuttelun jälkeen arkitouhuihin ja näkkileipään heti tapaninpäivän jälkeen. Näin tehokkaasti olin asiaa suunnitellut, joten koulukirjat oli kaivettu esiin odottamaan tehtävien tekoa aikaisin aamulla Tumpun lähtiessä töihin. Eipä kestänyt kauaakaan, kun hän joutui kuitenkin palaamaan kotiin. Toimisto oli nimittäin suljettu vielä kaksi päivää, joten edessä oli ylimääräisiä vapaapäiviä. Sen siitä saa, kun ei ole kunnon sihteeriä hoitamassa toimiston asioita ja almanakkaa. Asiasta ei voinut kuitenkaan sen luonteesta johtuen itkua alkaa vääntämään, sillä sää oli mitä loistavin rannalla löhöilyyn. Joulu siis jatkui meren äärellä hiekkalinnoja väsätessä ja lahjakirjoja lukien sekä illalla kormien, naanien ja tikka masalan merkeissä. Koulutehtävät ja näkkärit jaksavat aina odottaa muutaman päivän!

Joulukortti

"En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan,
mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan".

Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille!

Näyttelemisen salat

Talvituulen viilentäessä sopivasti iltaa jaskoimme hyvin vaellella Souk-alueella, jossa itse olemme harhailleet aiemmin kulta- ja maustepuolella. Nyt päädyimme tarkoituksen mukaisesti oikeaan osoitteeseen Old Soukiin eli pashmina- ja rantarolexi -osioon. Siellä pääsi tinkimään ja matkalaiset löysivätkin kotiin tuliaisiksi edullisia puuvillaisia vaatteita. Ylitettyämme Greekin abralla pääsivät lapsetkin matkamuistomyymälässä kokeilemaan tinkimisen taitojaan ja hyvin näytti onnistuvan, vaikka aluksi vähän ujostuttikin.


Kotosalla puolestaan elämme uutta Kummeli-kautta ja kuin toisintona omasta hamaasta menneisyydestä ovat ilmoille taas tulleet tutut hahmot kuten potilas Saarinen, Jaakko Parantainen ynnä muut hauskat veikot. Kielenkäyttö ei jaksoissa ole ihan soveliasta nuorimmalle katsojalle eli Ropsulle, joten olemmekin sen johdosta käyneet syvällisiä keskusteluja siitä, millä sanoin näyttelijöitä saa imitoida. Autolla liikuttaessa kuulee nimittäin toisintona kaikki katsotut jaksot, jolloin jopa toivoisi, että lapset olisivat aina hiljaisia ja ujoja. Mutta kun ei.


Koko asian voisi sanoa edenneen jo korkeakulttuuriselle asteelle, sillä Valtsu ohjasi varmoin ottein Axelia ja Santeria oikean näyttelemisen saloihin. Harjoitukset aloitettiin Ibn Batutta Mallin tavaratalon kenkä- ja laukkuosastolla, jossa äideillä oli mielenkiintoisempaa katseltavaa eivätkä he sen vuoksi ehtineet vahtia vilkkaita lapsiaan, joille tietenkin tuli tekemisen puute. Uskoisin etteivät ohi menneet intialaiset ja arabialaiset ymmärtäneet aivan täysin Älykääpiöt -sketsiä ja crocsit polvissa konttaavia älämölyäjiä. Ja onneksi kahviloissakaan ei Potilas Saarisen vaivojen laatua ymmärrä suomen kielen vuoksi monikaan.


Meitä aikuisia hiukkasen nolotti puolestaan oma suomi-pölinämme Grosvenor Housen hississä, jolla nousimme tutustumaan 44:n kerroksen näkymiin Bar 44:ään. Eipä siis ollut ensimmäinen kerta, kun muut vieressä olevat henkilöt, joita emme suomalaisiksi arvanneet, joutuivat nieleskelemään juttujamme ilmeisen huvittuneina. Turistikauden alettua täällä onkin varmasti useita matkailijoita myös Suomesta, mutta sitä en tiedä, mistä meidät tunnisti suomalaisiksi etäältä huuteleva Souk-myyjä, kun eivät mari-kassit, vyölaukut eivätkä tennissukat kuuluneet varusteisiimme. Joku muu suomalaisuus-leima täytyy otsassamme siis olla, liekö se kenties perua aiemmin mainitun tv-sarjan hahmojen käytöstavoista. Vai mitä mieltä olette? Mikähän mahtaa olla oikea vastaus? Kaikkien oikein vastanneiden kesken arvotaan taateleita.

Ja oikea vastaus on tietenkin ...

Kakkuja ja mezejä

Intialaista ravintolaa etsiessämme navigaattori opasti meidät nakkikioskin tapaisen kojun luokse meren rannalle, joten laadukkaamman illallisen toivossa vaihdoimme suunnitelmaa ja päädyimme libanonilaisten herkkujen äärelle Al Qasr -nimiseen ravintolaan. Menun hinta oli meistä turhan korkea, mutta koska oli jo myöhä ja koko yhdeksän hengen poppoollamme ihan kaamea nälkä, niin päätimme kuitenkin jäädä syömään. Kunnon kauppamiehinä kuitenkin tingimme räätälöidyn menun, jolla saimme lähes puolet alkuperäisestä hinnasta pois. Tämän jälkeen olikin hyvä rauhoittua ja alkaa nautiskella meze-pöydän antimista. Kylmänä alkuruokana oli paria sorttia hummusta, munakoisotahnaa, viininlehtikääryleitä, tabboulehia ja kasviksia, lämpimänä alkuruokana libanonilaisia lihapullia, feta-juustopiiraita, kanansiipiä ja mustekalarenkaita sekä pääruokana grillattua kanaa ja jälkkärinä hedelmätarjotin. Pitkästä illallinen maistui mainiolta mukavan seurustelun merkeissä ja loppuhuipennukseksi saimme katsella vielä hohdokasta napatanssiesitystä.


Me aikuiset olimme todella tyytyväisiä ja etenkin kylläisiä illallisen jälkeen ja hymyilimme totesimme, että kylläpä oli onnistunut juttu. Lasten päädyssä pöytää olivat ilmeet olleet vähän nyrpeähköjä koko mainion aterian ajan, joten myöhemmin piti syventyä heidän ajatuksiinsa. Se onnistuikin Janinan matkapäiväkirjan avulla, josta luvan kanssa poimittu teksti valaisi asiaa: "Mentii yhtee ravintolaa, minkä nimi oli Al Qasr . Siel oli tylsää, ootettii varmaa kaks tuntii et tuli pääruoka ja sitä enne tuli varmaa kolme alkuruokaa. Sen jälkee tuli pääruoka ja sen jälkee jälkiruoka. Sillo ko me oltii syömässä jälkiruokaa sinne tuli jotai soittajia, jotka soitti hirvee kovaa ja sit siihe tuli joku napatanssija. Sit tultii serkkujen kotii ja käytii nukkumaa".


Onneksi jälkikasvun illallisen vietto on sujunut toisinaan neniä nyrpistelemättä. Juhlimme Santerin 8-v. synttäreitä toiveen mukaan aasialaisen ruoan merkeissä Wagamamassa. Lapset olivat tyytyväisiä ja puikoilla syömisen mestareita, nuudelit ja riisit katosivat lautaselta parempiin suihin yhtä helposti kuin haarukalla konsanaan. Tällä kertaa lapsilla oli hauskaa erityisesti silloin, kun me aikuiset ryystimme nuudelisoppaa ruokalaput kaulassa (tai ehkä he häpesivät, pitää katsoa onko tästäkin merkintä matkapäiväkirjassa). Tyytyväinen oli myös itse synttärisankari, joka aterian päätteeksi sai kokin luoman extra-annoksen eteensä.


Loman viettoon liittyen herrasmiehen alut ja nuori lady Janina ovat myös nautiskelleet teetä ja virvokkeita 52. kerroksessa Dubaita katsellen, kuten asiaan kuuluu. Meressä on myös puljattu ja shoppailtu sekä nähty muutamia haita (onneksi lasin takaa). Pienet taiteilijat Santeri ja Axel ovat boheemisti kulkeneet joka paikassa pitkät tukat sekaisin ja taskut täynnä kyniä ja paperia, sillä piirtää täytyy saada aina, olipa kyseessä ravintola, merenranta, kauppa tai akvaario.

Synttärihumua eli 69. vuoden lopettajaiset

When I was just a little boy
I asked my mother, What will I be
Will I be handsome, will I be rich
Here's what she said to me

Que Sera, Sera,
Whatever will be, will be
The future's not ours to see
Que Sera, Sera
What will be, will be

When I grew up and fell in love
I asked my sweetheart what lies ahead
Will we have rainbows, day after day
Here's what my sweetheart said

Que Sera, Sera,
Whatever will be, will be
The future's not ours, to see
Que Sera, Sera
What will be, will be

Now I have grandchildren of my own
They ask their pappa, what will I be
Will I be handsome, will I be rich
I tell them tenderly

Que Sera, Sera,
Whatever will be, will be
The future's not ours, to see
Que Sera, Sera
What will be, will be
Que Sera, Sera

Jaguaari- ja bussi-osasto

Princess-teelappusista poimittu sanonta, että "raha ei tee onnelliseksi, mutta itken mieluummin jaguaarissa kuin bussissa" ei juuri sovellu tänne, sillä itkeä voisi hienossa ympäristössä oli rahaa tai ei. Jaguaari-osastoon lukeutuvaan palveluun tottuu yllättävän helposti ja huomaa, ettei taksilla ravintolaan saapuessa tee itse elettäkään auton oven avaamiseksi ja bensa-asemalla antaa kahvipojan juoksuttaa itselleen tuoreet kahvit. Voi voi, kyllä rouvan kelpaa. Mutta bussi-osastoa on sitäkin tarjolla yllin kyllin eli tasapainoa löytyy sopivasti. Lauantai-aamuna saapuvien vieraiden vuoksi suunnittelen suihkussa olon ajastamista munakellon avulla muutamaan minuuttiin/henkilö, että saisimme lämpimän veden riittämään tasaisesti isolle porukalle. Emme nimittäin ole vieläkään saaneet uutta lämminvesivaraajaa toiseen kylppäriin. Näin siis alkaa Seljan perheellä loma heti tiukan säännöstelyn merkeissä.


Jaguaari-osastoon liittyvää shoppailua on pitänyt hillitä, sillä hintataso arkisissa asioissa tuntuu nyt yllättävän korkealta kevääseen verrattuna ja sen vuoksi pitää tehdä vaikeita valintoja siitä, ostaako voi-paketin vai uudet kengät. Nyt kun on muutenkin jonkinlainen talouslama, tuntuvat täällä olevat järjettömän suuret rakennustyöt myös uskomattomilta. Maanpäällinen metro valmistuu kovaa vauhtia, mutta tuleva maailman isoin huvipuisto Dubailand, jonka ohitse juuri ajelimme, on vielä pelkkää kuivaa aavikkoa.


Rahaa täällä saisi todella helposti kulumaan, mutta onneksi jaguaari-tyyppinen lomailu onnistuu kohtuullisesti bussi-tyylillä eli elämyksien kokeminen ilman seteleiden tuhlausta on osoittautunut myös mahdolliseksi. Siitä kokemuksena on ilmainen nähtävyyksien katselu, jota olemme harrastaneet ja lisäksi myös kolunneet läpi lähes kaikki hienot ostoskeskukset. Kiireisen kävelytahdin vuoksi olemme mummin kanssa voineet vain kuolata näyteikkunoita, sillä sisälle rättikauppoihin emme ole ehtineet poiketa. Rahat ovat näin säästyneet miesväen ansiosta. Koska meillä naisilla on kuitenkin sisäänrakennettu tuhlaamisvietti riippumatta siitä, onko kyseessä bussi, jaguaari, lama tai nousukausi, täytyy sitä taltuttaa välillä. Itse ostin alennuksesta kengät, jotka ovat hiukkasen pienet, mutta eipä sillä väliä, koska ne olivat mielestäni sitäkin nätimmät. Varmasti ne viimeistään kymmenen käyttökerran jälkeen ovat sopiviksi venyneet.


Kun nautiskelee jaguaari-osaston palveluista ja miksei siihen voisi lukea myös lämpimän ilmastonkin, on kiva katsella kuvia kotimaasta ja vaikkapa koulukirjoista. Axelin kivasti kuvitetusta ympäristötiedon kirjasta kävimme läpi linnustoa ja ehdin jo ajatella, ettei täällä hienojen ihmisrakennelmien maassa ole läheskään yhtä hienoja lintuja kuin Suomessa. Sen jälkeen sattumalta törmäsimme haikaraan läheisellä lammella ja se olikin upea näky nähdä iso lintu luonnon tilassa. Jouduin siis vähän perumaan ajatuksiani. Rahallisestihan tämä lintujen bongaus oli myös hyvin edullista eli bussi-luokkaan lukeutuvaa, mutta siitä saatu elämys itsessään oli ehdottomasti selvääkin selvempää jaguaaria.

Hiekkamaisemia ja miten ihmeessä ne puut voivat kasvaa aavikolla

Kun aavikkoa katselee suomalaisin silmin, saattaa sen ankeus ja kuivuus aiheuttaa pientä ahdistusta. Kuinka ja miten ihmeessä sellaisissa ääriolosuhteissa voi mikään elää tai kasvaa ja kuinka tällaisessa maailmankolkassa yleensä voi olla rakentunut jotakin yhteiskunnan tapaista. Toisaalta voidaan miettiä Suomea, joka sekin on aika ääripään maailma. Monessa suhteessa nämä kaksi paikkaa siis muistuttavat toisiaan. Suomessa kylmyys on vähän sama kuin täällä kuumuus.


Aavikkoa ja hiekkaa näimme runsaasti matkallamme Abu Dhabiin, jonne vaihteeksi teimme reissun. Katseltuamme kuivaakin kuivempaa tien vierustaa suuntasimme ilolla kohti meren rantaa, jossa sade oli rummuttanut rantahiekan kovaksi ja lasten mielestä se näytti aivan kuin kuun pinnalta. Valokuvaajana aiemminkin kunnostautunut Valtsu nappasi asiasta todisteen eli nyt on kävelty melkein kuussa:


Pohdiskeltuamme kuivan elämän ihmeellisyyttä ensin päissämme (tämä on monimerkityksellinen lause, jonka tulkinta riippuu lukijan mielikuvituksesta) päätimme suunnata mummin ja papan lomareissun kunniaksi ihka oikeaan Dubain museoon ja tutustua asiaan tarkemmin. Kuumuudessa elämisen nikseistä saimme siellä lisää valaistusta ja samalla selvisi, että asutusta täällä on ollut jo todella, todella kauan.


Museossa kerrottiin myös aikoinaan työskennelleistä helmenkalastajista, jotka köysi, kori, simpukasta tehty nenäklipsu ja nahkaiset sormisuojat työvälineinään tekivät syviä kolmen minuutin sukelluksia jopa 50 kertaa päivässä. Aika uskomatonta ja rankaa työtä ja tietenkään itse sukeltaja ei helmillä rikastunut, vaan kauppiaat käärivät voitot taskuihinsa.



Kuivuudesta ja aavikkomaisuudesta ei tarvitse onneksi liikaa ahdistua, sillä istutettujen kukkien loisto on täällä parhaillaan upeimmillaan ja palmut näyttävät kukoistavan. Vetensä ne saavat muiden puiden ja kasvien ohella maan pinnalla kiemurtelevista vesiletkuista. Kuitenkin jos hiekka alkaa ahdistaa, voi mennä meren äärelle nautiskelemaan raikkaista tuulista. Vedenalaista maailmaa voi puolestaan ihmetellä uudessa The Dubai Mallissa mitä parhaimmalla tavalla, kun jättiläisrauskut liitelevät rauhaisesti kuin linnut jättisuuressa 10 miljoonan litran akvaariossa 20.000 muun kalan joukossa.

Voi ei, täällähän sataa

Parin päivän sade sekoitti liikennettä ja lammikoita oli kertynyt kohtiin, joista vesi ei millään päässyt virtaamaan pois. Pyykitkään eivät enää kuivuneet pihalla tuttuun tapaan muutamassa tunnissa, vaan nyt siihen meni pari päivää ja sen lisäksi ne välillä kastuessaan olivat melko hiekkaisia ja rapaisia. Laiskana kotirouvana en jaksanut tuoda vaatteita sisälle kuivumaan, vaan luotin auringon joskus ilmestyvän taas. Sade kyllä virkisti ja viilensi säätä, mutta sitten jostain kumman syystä huomasi koko ajan toivovansa, että tulisipa nyt aurinko jo esille. Olin ihan huolissani, kun sateen aikana tuntui kammottavan kylmältä ja vieraitakin on juuri tulossa pariksi viikoksi. Suomen sateisen kesän jälkeen ei lomalle ole kiva tulla samanlaiseen vesikeliin.


Kun luulin jo, että sateet ovat taakse jäänyttä elämää, niin varsin kaunista päivää seurasi yöllä mahtava salamointi ja myrsky ja samanaikaisesti, kun kone Suomesta oli saapumassa. Rakennukset eivät taida täällä olla kovin vesitiiviitä, sillä yläkerran lastenhuoneen lattialla legojen joukossa lainehti vesi ja sama juttu oli myös alakerrassa, jossa eteisessä oli lammikoita ja olohuoneen pehmeä matto oli imaissut myös kunnolla vettä. Näky ei ollut läheskään niin idyllinen, kuin muutama päivä sitten Radisson SAS:n ravintolassa, jossa myös sateen vuoksi vesi lirisi katon läpi. Sitä oli kaunis katsella, kun vesi, valot ja lasiseinä saivat aikaan kauniita heijastuksia - aivan siis kuin olisi asiaan kuulunut niin ollakin.

Tiedoksi tuleville vieraillemmekin tämä säiden vaihtelu näin talvikautena, yllätyshän tämä on ollut itsellemmekin, kun aurinkoa olemme pääasiassa vain nähneet. Jospa ne sateet kuitenkin menisivät pian ohi ja jos eivät, niin sateenvarjoa en lähtisi tänne asti roudaamaan. Niitä on myynnissä myös täällä, sillä ne toimivat hyvin päivänvarjona kuumana aikana. Gulfnewsista voi loman lähestyessä seurata säätiedotuksia, niin tietää ottaako lopulta mukaansa villa- vai uimahousut :). Jos ei osaa päättää, niin mukaan kannattaa ottaa ainakin pipo, sillä siitähän saa näppärästi viriteltyä ne hauskat uikkarit Loma-elokuvan tyyliin.

Tanssia merellä

Pääsimme Tuomon työpaikan vetäytymisen merkeissä koko perhe merelle, jossa teimme päivällis-risteilyn katamaraanilla. Pojilla riitti muiden lapsimatkustajien tapaan tekemistä, sillä ympäröivissä maisemissa Atlantis-hotellin lähellä riitti katseltavaa. Katamaraanin ponttonien päälle oli vedetty trampoliini, jossa sai pomppia ja ottaa aurinkoa. Siellä sitten vaan nautiskeltiin, kun kolkon näköiset körmyt, kuin suoraan Miami Vicesta, hoitivat paattia ja grillailivat.


Ennen päivällistä saimme ihailla salsa-tanssia muutaman ammattilaisen johdolla ja kuinka ollakaan, yleisöäkin vedettiin esityksen päätteeksi mukaan salsan oppeihin. Monet tietysti vastustelivat, mutta minä taisin reippaana rynnätä lähes ensimmäisenä kapealle käytävälle jorailemaan, kun kerran ohjelmaa oli järjestetty. Ja sujuihan se heiluminen siellä ja salsaa tuli opittua.


Nautimme arabialais-tyyppisen päivällisen ankkurissa lähellä Marina Walkia noin kolme sadan metrin päässä rannasta. Joku uimari oli uskaltautunut katamaraanille asti pulikoimaan, mutta kun vuorossa oli jälleen viihdytystä moottoriveneajelun merkeissä, huuteli kuski uimarille varoituksia aallokosta. Reipas uimari ei asiasta paljon piitannut, mutta olisi kannattanut, koska hän sai toisen samanlaisen moottoriveneen perässä vedettävästä donitsista melkein päähänsä.


Illan hämärtyessä ja auringon laskiessa kun kaikki olivat syöneet ja moottoriveneilleet, olisi porukka varmasti nukahtanut raikkaassa merituulessa pelkästä väsymyksestä, joten volyymit laitettiin täysille ja niin saatiin kuulla kunnon disco-jytää keskellä merta. Sitä innostui jammailemaan Tuomon intialainen työkaveri Jameel, joka kertoili samalla hauskasti tulevasta avioliitostaan. Tämä muslimien kesken solmittava avioliitto pohjautuu niin sulhasen ja kuin morsiamenkin tuttavien ja kavereiden etsintätuloksiin ja heidän antamiinsa suosituksiin ja sillä tavoin pariskunta on toisensa löytänyt. Sulhanen vaikutti tyytyväiseltä eikä ollut paniikissa, vaikka hän ole koskaan edes nähnyt tulevaa morsiantaan. Toisaalta morsian on kymmenen vuotta nuorempi, joten edes kuvakaan ei ole sen johdosta välttämätön :)


Pian huomasin myös oman pääni heiluvan musan tahdissa eikä siinä auttanut muu kuin siirtyä salsan rytmeistä kunnon discoiluun taas samalle kapealle käytävälle, kun tanssijalkaa niin kauheasti kolotti. Valtsu suostui onneksi kaveriksi ja muukin paikalla ollut nuoriso tanssi siellä täällä kantta toisten pomppiessa trampalla. Ja kaikilla oli niin mukavaa - myös koko muulla porukalla, joilla suu vetäytyi nauruun nykiviä ja hytkyviä tanssikuvioitamme katsellessaan.